Uutiset

Kirkolliset kesäjuhlat kokoavat yhteen

27.05.2019

Noin 140.000 suomalaista suuntaa tänäkin kesänä kirkollisille kesäjuhlille kuulemaan sanaa ja tapaamaan tuttuja. Juhlia riittää lähes jokaiselle kesän viikonlopulle. Monia kesäjuhlia voi seurata myös kotisohvalta juhlaradion tai internetin kautta.

Per Stenberg Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi

24.05.2019

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston uudeksi puheenjohtajaksi Kokkolan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Per Stenbergin ajalle 1.7.2019–31.12.2020.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 23.5.2019

23.05.2019

Seurakuntayhtymän tilinpäätöksen tarkastus toteutettiin toukokuussa 2019. Tarkastuksen mukaan seurakuntayhtymän hallinto on hoidettu laillisesti ja päätösten mukaisesti ja sisäinen valvonta on järjestetty asianmukaisesti.

Näin tilaat virkatodistuksen perunkirjoitusta varten

16.05.2019

Perunkirjoitusta varten tarvittavat virkatodistukset tilaa perikunta tai perunkirjoituksen laatija. Virkatodistukset tarvitaan kaikista niistä seurakunnista, joissa vainaja on ollut kirjoilla 15 ikävuodesta alkaen.

Terveenä töistä kotiin - teemana turvallisuus

15.05.2019

Kokkolan seurakuntayhtymässä pureudutaan kuluvan vuoden aikana syvällisemmin turvallisuusteemaan.

Kirkolliskokous puolsi näkemystä että yksi kummi riittää

10.05.2019

Kirkolliskokouksen kevään istuntokausi on päättynyt. Kirkolliskokous antoi kirkkohallitukselle tehtäväksi edistää kummiuden vaatimusten keventämistä niin, että kastettavalle riittää yksi kummi. Kaksi kummia on edelleen suositus.

Oikaisu

10.05.2019

Keskiviikkona 8.5. ilmestyneen Kokkola-lehden seurakuntasivuilla oli virhe. Konsertti-ilmoituksessa kerrottiin su 27.5. klo 15 Kaarlelan kirkossa järjestettävästä Psalmiharmonioita-konsertista. Tämä tieto on virheellinen.

Yöpakkaset viivästyttäneet hautausmaiden kesävesien aukaisua

10.05.2019

Kokkolan seurakuntayhtymän seurakuntien hautausmailla kesävesiä on alettu hiljalleen aukaista talvikauden jälkeen. Tänä vuonna takatalvi, yöpakkaset ja routa ovat viivyttäneet kesävesien aukaisua. Kesävesitilanne yhtymän seurakuntien hautausmailla on hyvin erilainen.

Tyttöjen ja poikien leirikesä 2019

09.05.2019

Ilmoittautumislinkki Lohtajan seurakunnan kesän lastenleireille aukeaa 12.5.

Kaste on vauvan ensimmäinen juhla - uusi kaste-sivusto avattu

06.05.2019

Kirkko on avannut uuden kaste.fi-sivuston, jossa nostetaan esille kasteen merkitystä ja mahdollisuuksia tehdä vauvan ensimmäisestä juhlasta, ristiäisistä, koskettava ja perheen itsensä näköinen tilaisuus.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 2.5.2019

02.05.2019

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti, että yhteinen kirkkovaltuusto muuttaa yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön 1 luvun 1 §:ää siten, että yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin nimeämä puheenjohtaja sekä yhteisen kirkkovaltuuston valitsemina jäseninä varapuheenjohtaja ja 12 muuta jäsentä.

Kyllä aikuinenkin kerhon väärti on

25.04.2019

Lohtajan seurakunnan vastavalittu aikuistyön vastuuryhmä ideoi Aikuisten aamukerhon, joka polkaistaan käyntiin lauantaina 4. toukokuuta.

Lohtajan kirkko henkii 250-vuotista historia

24.04.2019

Lohtajan kirkko täyttää 250 vuotta. Se rakennettiin kokkolalaisen kirkonrakentaja Matti Hongan eli Matts Lillhongan johdolla 1768-1769.

Perinteinen riparilaulujen ilta Kälviällä

17.04.2019

On jälleen se aika vuodesta, kun Kälviän seurakuntakodilla lauletaan rakkaita riparilauluja.

Pääsiäisenä kuolema on voitettu

17.04.2019

Eero Hietalan elämän kivijalka kestää ikuisesti

Kokkolalaisen Maksetut Viulut -yhtyeen levynjulkaisukonsertti vapunpäivänä!

17.04.2019

Kokkolalainen Maksetut Viulut -yhtye juhlii kolmannen levynsä "Kolmas" julkaisua
soittamalla konsertin Kokkolan Vanhalla Tullipakkahuoneella 1.5. klo 18!Viisihenkinen folk pop -yhtye tunnetaan omaleimaisesta soinnistaan ja pitelemättömästä
lavaenergiastaan. Yhtyeen jäsenet ovat ennakkoluulottomia hengellisten klassikoiden
tulkitsijoita ja taitavia laulunkirjoittajia.

Pääsiäisnäytelmällä pitkät perinteet

11.04.2019

Lohtajan seurakunta lienee Keski-Pohjanmaalla yksi harvoista, ellei ainoa, missä pääsiäisnäytelmää on esitetty liki 30 kertaa. Pääsiäisnäytelmiä tai -kulkueita ovat seurakuntalaiset seuranneet yhtäjaksoisesti ainakin 1990-luvun alusta.

Bo-Göran Åstrand valittiin Porvoon hiippakunnan seuraavaksi piispaksi

11.04.2019

Alustavan ääntenlaskennan mukaan kirkkoherra Bo-Göran Åstrand sai Porvoon piispanvaalin toisella kierroksella 309 ääntä ja johtaja Sixten Ekstrand 265 ääntä.

Satelliittitelevisio SAT-7 - ikkuna kristilliseen maailmaan

03.04.2019

Kokkolan suomalaisen, Kaustisen ja Ullavan sekä Lohtajan seurakuntien nimikkolähetti
Sakari Heinonen toimii mediatyössä Kyproksella SAT-7 PARS:in ohjelmatuotannossa.

Hätäapua Mosambikin ja Zimbabwen luonnonkatastrofin uhreille

29.03.2019

Hirmumyrsky Idai iski viikko sitten 177 km tuntinopeudella maahan Mosambikin satamakaupungin Beiran läheisyydessä. Myrskyä seuranneet kovat tuulet ja rankkasateet ovat aiheuttaneet valtavaa tuhoa Mosambikissa ja sen naapurivaltioissa Zimbabwessa ja Malawissa.
Kirkon Ulkomaanavun työtä Mosambikissa ja Zimbabwessa voi tukea lahjoittamalla Kirkon Ulkomaanavulle.

Kirkon vanha pääsiäissääntö tekee tänä vuonna poikkeuksen

28.03.2019

Nikean kirkolliskokous päätti vuonna 325, että pääsiäinen on kevätpäiväntasauksena tai sen jälkeen olevan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Kirkko oli päättänyt kevätpäiväntasauksen olevan aina 21.3. Todellisuudessa kevätpäiväntasaus voi olla myös 20.3., kuten se on Suomessa ollutkin vuodesta 2016.

Vuonna 2019 tutussa pääsiäisen laskentatavassa sääntö tekee poikkeuksen. Tänä vuonna kevätpäiväntasaus oli 20.3. ja täysikuu 21.3., mutta pääsiäistä ei vietettykään seuraavana sunnuntaina 24.3. vaan sitä juhlitaan vasta lähes kuukautta myöhemmin eli sunnuntaina 21.4.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 27.3.2019

27.03.2019

Kokkolaan yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi vuoden 2018 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.

Palveleva puhelin palvelee jälleen

25.03.2019

Palvelevan puhelimen kuuluvuutta heikentäneet tekniset ongelmat on saatu ratkottua. Palveleva puhelin palaa normaaliin päivystysrytmiin maanantaina 25. maaliskuuta.

Suomalainen kätkee ja suorittaa surunsa

21.03.2019

Mari Pulkkisen luento Surun sylissä Kokkolan seurakuntakeskuksen Yläsalissa la 6.4.2019 klo 15.
Hanna Ekolan ja Virpi Salon konsertti Lauluja valoksi ja voimaksi la 6.4. klo 18 Kokkolan kirkossa.

Bo-Göran Åstrand ja Sixten Ekstrand etenevät Porvoon piispanvaalin toiselle kierrokselle

19.03.2019

Alustavien tuloksien mukaan Bo-Göran Åstrand ja Sixten Ekstrand etenevät toiselle vaalikierrokselle tiistaina 19.3. pidetyssä Porvoon hiippakunnan piispanvaalissa.

Eduskuntavaalipaneeli Kokkolan kaupunginkirjastossa

19.03.2019

Kokkolan seurakuntayhtymän seurakunnat järjestävät vaalipaneelin Kokkolan kaupunginkirjastossa lauantaina
23. maaliskuuta. Tilaisuuteen on kutsuttu kansanedustajaehdokas kustakin puolueesta, joka on asettanut eduskuntavaaliehdokkaan Vaasan vaalipiiristä.

Marinkaisten rukoushuone 80 vuotta

13.03.2019

Sunnuntaina 17.3. vietetään Marinkaisten rukoushuoneen 80-vuotisjuhlaa.

Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksiä 12.3.2019

12.03.2019

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi yksimielisesti Halsuan seurakunnan liittämisen Kokkolan seurakuntayhtymään 1.1.2020 alkaen.

llta päihteisiin kuolleiden muistolle

04.03.2019

Kokkolan suomalaisen seurakunnan päihde-, kriminaali- ja katulähetystyö järjestää ensimmäisen kerran illan päihteisiin kuolleiden muistolle ma 4.3. Backstagella

Pekka Simojoki taitaa tarttuvan melodian ja koskettavat sanat

27.02.2019

Pekka Simojoesta tuli lauluntekijä ja muusikko Jumalan armosta ja sattuman oikusta. Muusikon ura ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin