Lokakuun kirje

Terve! 

Äiti on tyhmä! Ja iskä on vielä tyhmempi, kun hän myötäilee vain äitiä. Minä en pääse Albertin keikalle, koska minun pitää lähteä Alli-tädin syntymäpäiville. Hän on vaarin sisko ja täyttää 70 vuotta. Miksi juhlat ovat juuri samana päivänä kuin kauan odottamani konsertti!  

Allilla ei ole omaa perhettä, ja meitä sukulaislapsia on pyydetty sinne laulamaan ja soittamaan. Minun pitää soittaa rumpuja ja laulaa. Tykkään kyllä rumpujen soitosta, mutta nyt en halua soittaa enkä lähteä juhliin. Kaikki, tai ainakin melkein kaikki meidän luokalta menevät Albertin konserttiin. Ruinasin monta päivää lupaa jättää juhlat väliin, mutta en onnistunut. Päätin, että jos lähdenkin juhliin, niin en ainakaan soita. Tai jos soitan, niin soitan väärin ja laulan mitä sattuu. Ei kukaan voi pakottaa!

Yritin vielä kerran taivutella äitiä päästämään minut konserttiin. Samassa vaari tuli meille kysymään pukeutumisneuvoja. Hänellä oli mukanaan kaksi eriväristä solmiota eikä hän osannut päättää, kumman laittaisi juhliin. En tervehtinyt vaaria, vaan paiskasin oven kiinni ja menin murjottamaan huoneeseeni. Potkaisin Kossia kylkeen ja ajoin sen pois huoneestani.

Hetken päästä joku koputti oveen. Huusin, ettei tänne ole kellään idiootilla mitään asiaa. Vaari kurkisti ovesta ja sanoi: ”Eipä tietenkään, minä tässä vaan.” En kehdannut olla päästämättä vaaria sisään. Vaari jutteli niitä näitä eikä ollut huomaavinaan pahaa tuultani. Ensin olin vain hiljaa, mutta sitten yritin saada häntä puhumaan puolestani äidille ja iskälle, että saisin luvan lähteä konserttiin. Mutta vaari ei puolustanut minua! Hän vastasi vain, että minun pitää totella vanhempia.

Vaari sanoi, että yhdessä vaiheessa isän ollessa koulupoika tämä oli halunnut lopettaa pianotunneilla käymisen. Vaarin ja mummun oli pitänyt vähän pakottaa isää jatkamaan. Isä oli käynyt vähän aikaa tunneilla puolipakolla. Vähän ajan päästä isä oli sitten innostunut uudelleen soittamisesta ja mennyt tunneille mielellään. Myöhemmin isä oli kiittänyt mummua ja vaaria eli vanhempiaan, että nämä eivät olleet antaneet hänelle periksi. Iskä soittaakin pianoa aika mukavasti. 

Minä puolustauduin, etten minä rumpujen soittoa aio lopettaakaan, mutta haluaisin vain Albertin konserttiin. Vaari sanoi ymmärtävänsä, mutta jatkoi, että vanhempia kuuluu totella. Eivät he kiusallaan kiellä jotain vaan ajattelevat parastani. Väitin vastaan. Minua pidetään nössönä, kun en lähde keikalle, ja haluaisin oikeasti lähteä. Vaari sanoi, että aina ei voi saada kaikkea. Hän neuvoi minua sanomaan kavereille, että vanhemmat eivät nyt vain päästäneet mukaan. He päättävät ja kantavat siitä myös vastuun. 

Vieläkin minua suututti. Potkaisin reppuani, ja uskonnon kirja lensi lattialle. Vaari poimi sen ylös, selasi kirjaa ja kysyi: ”Joko te olette koulussa opiskelleet näitä Jumalan kymmentä käskyä? Mitenkäs neljäs käsky kuuluukaan?” Minä vastasin, että päästä lapsesi keikalle, jos se on lapselle tärkeää. Vaaria alkoi hymyilyttää. Minä yritin olla vakavana. Muistin kyllä, miten se oikeasti kuuluu: kunnioita isääsi ja äitiäsi. Vaari sanoi sen vielä jatkuvan, että menestyisit ja eläisit kauan maan päällä. Siinä on hyvä lupaus. Kun on turvalliset rajat ja oppii kunnioittamaan, niin saa hyvät elämisen taidot ja tulee toimeen ihmisten kanssa, puheli vaari.

Mutta rasittavaa elämä on toisinaan! 

Tämmöistä tällä kertaa, tuumii Pietu 

P.S. Olin Alli-tädin synttäreillä. Siellä oli hyviä herkkuja. Soitin aivan kunnolla ja sain hyvää palautetta. Se tuntui kivalta.

Vanhemmille

Vanhempien kunnioittaminen - aikuisen kunnioittaminen.

Vanhempien ja toisten aikuisten kunnioittaminen ja totteleminen ei ole enää aina itsestään selvää. Tänä aikana korostetaan lapsilähtöistä ajattelua eli lasten mukaan ottamista heitä itseään koskeviin asioihin. Lapsilta voidaan kysyä, että millaisia värejä tai kalusteita he haluaisivat yhteisiin tiloihin. Tiettyyn rajaan asti on kyse hyvästä asiasta. Joskus mennään ehkä liiankin pitkälle, jos aikuiset eivät uskalla ottaa kunnolla vastuuta asioista. 

Lapsen arvostaminen, kunnioittaminen ja kuunteleminen on tärkeää. Mutta olemmeko avaamassa yhteiskunnassamme ovia lasten vanhempien, ja yleensäkin aikuisten auktoriteetin murtamiselle, jos alamme puhua liiaksi lapsen tasavertaisuudesta suhteessa aikuiseen? 

Mistä on lähtöisin lasten keskuudessa se ajattelutapa, että varsinkaan perheen ulkopuolisilla aikuisilla ei ole minuun mitään valtaa, vaikka rikkoisin leikkipuiston roskista tai potkisin telineessä olevan tuntemattoman henkilön pyörän pinnat remonttikuntoon? 

Ensin on opittava tottelemaan vanhempiaan ja muita auktoriteetteja, että oppii säätelemään itse omaa käytöstään. Aikuisella on aikuisen vapaus ja vastuu, mutta lapsella tämä on rajattua. Lapsen oikeus on olla lapsi! 

Puhuessaan Pietulle vaari tulee rohkaisseeksi ja antaneeksi vanhemmille ja isovanhemmille hyviä ohjeita:

• Pietun pitää totella vanhempia (siksi, että he ovat Jumalan antamat – ei siksi, että he ansaitsisivat sen).
• Vanhemmat eivät kiellä kiusallaan, vaan ajattelevat lapsen parasta.
• Vanhemmilla on oikeus (ja velvollisuus) päättää lastensa puolesta. Vanhemmat kantavat myös vastuun päätöksistä.
• Jumala itse on antanut yksiselitteisen käskyn lapsille kunnioittaa vanhempiaan. Käskyä seuraa lupaus menestymisen siunauksesta.

Toimitaan rohkeasti vanhempina ja isovanhempina – Jumalan valtuuttamina, Hänen rakkaudellaan.

Pyhäseikkailu-tehtävät

Lokakuun Pyhäseikkailu-tehtävät löytyvät pdf-liitteestä, joka ei täytä saavutettavuuskriteerejä.

Palauta tehtävävastaus nimelläsi tai lähetä nimesi ja osoitteesi, niin saat kirjeen postin kautta kotiin: oili.ijas@evl.fi