Maaliskuun kirje

Terve!

Vaikka emme päässeetkään hiihtolomalla Tallinnaan, kävimme kuitenkin junalla Helsingissä ja olimme yötä airb'n'b-huoneistossa. Oli kiva tavata serkkuja. Emme päässeet luonnontieteelliseen museoonkaan koronan takia, mutta olen käynyt siellä kerran. Se on hieno paikka, ja suosittelen käymään, kunhan se taas avautuu!

Helsingissä minua hämmensivät kadulla vastaan tulleet kerjäläiset.  Kesällä olen heitä Helsingissä nähnyt, mutta heitä on siis talvellakin! Yksi istui jonkun patjan päällä kadulla hiljaa pää alaspäin ja käsi ojossa pieni rahakippo vierellään. Tuli kurja olo!

Äiti pakotti meidätkin käyttämään junassa maskeja. Kyllästyimme Iisakin kanssa paluumatkalla tabletilla pelaamiseen, mutta kinastellahan jaksaa aina. Äiti ja isä yrittivät hillitä meitä, mutta Iisakkia on joskus niin kiva härnätä. Aloimme pitää niin kovaa meteliä, että käytävän toisella puolella istuva tiukan näköinen mummu ärähti meille vihaisesti.  Hän käski meitä olemaan häiritsemättä toisia matkustajia. Isän katse oli niin tiukka, että katsoimme parhaaksi lopettaa nahistelun. Sitten äiti pyysi anteeksi käytöstämme ja kyllähän me itsekin anteeksipyynnön esitimme.

Katselimme tylsistyneinä junan ikkunasta maisemia. Kyllästytti!
Sitten äiti alkoi puhua meitä komentaneen mummun kanssa. Mummu kertoi hiljaisella äänellä jääneensä vasta leskeksi eli hänen miehensä oli kuollut. Hän oli tulossa ainoan poikansa perheen luota, joka asui monen sadan kilometrin päässä. Yhtäkkiä se mummu alkoi itkeä ikäväänsä ja yksinäisyyttään. Sitten hän pyysikin meiltä anteeksi, että oli ärähtänyt meille.

Mummu tarjosi karkkia ja kertoi, että hänellä oli nyt jo ikävä lastenlapsiaan, jotka olivat suurin piirtein samanikäisiä meidän kanssamme. Mummu olikin yksinäinen ja se näkyi vihaisuutena!  Äiti ja mummu jatkoivat keskusteluaan.

Iisakilla oli mukana Lasten Raamattu. Isä ehdotti, että lukisimme yhden kertomuksen Bartimaioksesta, koska olimme puhuneet kerjäläisistä. Mirjami lupasi tehdä meille tietokilpailun kertomuksesta. Muistin laulun, joka alkoi että, ”Bartimaios nuorena jo oli sokea”.  Laulussa sanottiin, että hänellä ei ollut paljon ystäviä.

Kertomus menee näin (Markus 10:46-52):
Sokea kerjäläinen istui Jerikon ja Jerusalemin tien varrella, kun Jeesus kulki sitä tietä suuren väkijoukon seuraamana. Kun kerjäläinen ymmärsi, että ohikulkija oli Jeesus, hän ei pyytänytkään rahaa vaan alkoi huutaa: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Ihmiset käskivät miestä olemaan hiljaa, mutta Bartimaios huusi vain entistä kovemmin. (Mieleeni tuli, miten meidänkin metelöintiämme oli vaikea saada loppumaan, vaikka kyse oli eri asiasta.)

Sitten Jeesus pysähtyi ja pyysi ihmisiä kutsumaan Bartimaioksen luokseen. Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Kerjäläinen vastasi haluavansa nähdä. Jeesus sanoi, että Bartimaioksen usko on parantanut hänet, ja samalla hetkellä Bartimaios sai näkökyvyn. Hän lähti iloisena seuraamaan Jeesusta.

Tulipa paljon mietittävää. Olisikohan niille kerjäläisille Helsingissä pitänyt antaa rahaa? Yksinäisyys voi tehdä ihmisen vihaiseksi. Kun lähdimme junasta, se äidin kanssa jutellut mummu näytti jo paljon iloisemmalta ja toivotti meille hyvää kevättä. Onkohan se vasta rinnakkaisluokalle muuttanut poikakin yksinäinen, kun hän riehuu usein välitunnilla. Uskaltaisinkohan mennä juttelemaan hänelle? Voisin kysyä Aapoa kaveriksi.

PS Voitin muuten sen Bartimaios-tietokilpailun, vaikka Iisakki

väitti kilpailun olleen epäreilua, koska olen vanhempi.

Iloista pääsiäistä, toivoo Pietu

VANHEMMILLE:

Tällä kertaa aiheenamme on vaikea ja raskas asia, nimittäin yksinäisyys. Kristittyinä saamme kuitenkin muistaa sen tosiasian, että Raamatussa Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti – myös mahdollisessa yksinäisyydessämme.

Tämänkertaisessa Raamatun kohdassa kerrotaan sokeasta Bartimaioksesta, joka varmasti koki, varsinkin kun eli Raamatun aikaan, suurta yksinäisyyttä juuri sokeutensa vuoksi.

Nykyäänkin moni lapsi kokee yksinäisyyttä. Yksinäisyys voi ilmetä lasta ahdistavana. Lapset saattavat kokea eri asteista yksinäisyyttä siitä huolimatta, että ympärillä on turvallinen ja rakastava perhe ja lähisukulaiset. Joskus lapsen yksinäisyyden havaitseminen voi olla vanhemmille vaikeaa, varsinkin silloin, kun lapsi on luonteeltaan iloinen ja reipas.

- Yksinäisyys on monen asian puuttumista, sitä kaikkea, mitä elämässä ei ole, sanoo tutkija Krista LagusAalto-yliopistosta ja Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

- Sosiaalinen yksinäisyys on sitä, ettei ole seuraa. Emotionaalinen yksinäisyys merkitsee, ettei saa toisiin yhteyttä, suhde muihin ihmisiin on hankala, selittää Lagus.

- Yksinäisyys korostui erityisesti välitunneilla. Luokassa keskitytään opetustilanteeseen ja kotona voi tehdä jotain itsekseenkin. Alakouluikäinen lamaantuu tunteesta, ettei kukaan halua leikkiä hänen kanssaan, sanoo erikoistutkija Niina Junttila Turun yliopiston Oppimistutkimuksen keskuksesta.

Voimaa kristillisestä uskosta

Rukoillessamme ja Raamattua lukiessamme me emme ole yksin, vaikka ulkonaisesti tuntuisi siltä. Jeesus ei koskaan jätä meitä.

On tärkeää luoda lapselle turvallinen tunne rakastavan Taivaan isän ja Jeesuksen läsnäolosta kertomalla kaikista niistä Raamatun lupauksista, joita meille on annettu Taivaan isän lapsina. Lasta voi muistutella aika ajoin siitä, että Jumalan pyhät enkelitkin ovat vierellämme, ja suojelevat heitä joka hetki.

Lasta voi myös rohkaista rukoilemaan ihan omin sanoin silloin, kun hän kokee yksinäisyyttä koulussa tai kaveripiirissä.

Kun lapsi saa kokemuksen siitä, että me aikuisina luotamme rukouksen voimaan, Jumalaan Taivaallisena isänämme ja hänen enkeleidensä mahdollisuuteen suojella meitä, me kylvämme toivoa epätoivoon ja luomme turvallisuudentunnetta.

Lähde: www.yle.fi ja www.hs.fi

Lohtajan seurakunnan ”Sivustakatsojan silmin pääsiäisenä” -näytelmä julkaistaan pääsiäisenä seurakunnan YouTube-kanavalla. (Tarkka päivämäärä ei ole vielä tiedossa.)

Pyhäseikkailu-tehtävät

Maaliskuun Pyhäseikkailu-tehtävät löytyvät pdf-liitteestä, joka ei ole saavutettava.