Koko kylän kasvattajat

Mari Hautamäki: teksti ja kuvat

20-vuotiaan Anne Peranderin piti käydä vain yhden kerran tuuraamassa Lohtajan seurakunnan päiväkerhossa, mutta sille tielle hän jäi 44 vuodeksi.
- Minut oli kutsuttu tähän työhön. Tämä on ollut juuri sitä työtä, jota olen tykännyt tehdä, sanoo lokakuussa eläkkeelle jäävä lastenohjaaja tunnetta äänessään. 
Kun Lohtajan seurakunnan silloinen lastenohjaaja Marja-Liisa Herlevi kysyi Annea tuuraamaan, hän muistaa kysyneensä Mitä siellä tehdään? Kun luvassa oli laulua, leikkiä, piirtämistä ja askartelua lasten kanssa sekä Raamatun kertomuksia, lähti Anne lastenohjaaja  Kaarina Pollarin pariksi päiväkerhoa pitämään. 
- Päiväkerhovetäjiä oli alussa useita, eri kylillä omansa. Kaarinan kanssa hoidimme Marinkaisten ja Karhin kerhot ja myöhemmin kävimme vetämässä kerhoja muillakin kylillä, Anne muistelee. 

Anne Perander ja Oili Ijäs ovat olleet työkavereita vuodesta 1983 lähtien. Siitä lähtien kun Oili Erkkilä valittiin Lohtajan seurakunnan kasvatustyöhön – suoraan koulun penkiltä. 
- Minut valittiin tehtävään Oili Erkkilänä, mutta aloitin Oili Ijäksenä, koska Järvenpään silloisesta Luther-opistosta nuorisotyönohjaajaksi valmistumista seuraavana päivänä menin Riston kanssa naimisiin, Oili muistelee.
Hän ei suinkaan suunnitellut jäävänsä kotiseurakuntaan töihin, mutta toisin kävi. 
- Ajattelin, että katsotaan, haen sitten myöhemmin muualle töihin tai opiskelemaan, vaikka äidinkielen opettajaksi.

Alkuun Anne teki lastenohjaajan töitä osa-aikaisesti, kävi aamu- ja iltanavettojen välissä pitämässä päiväkerhoja. 
- Vilkkaimpina vuosina isompien lasten päiväkerhoja oli joka kylällä kaksi kertaa viikossa, pienemmille kerran viikossa. Lisäksi oli perhekerho kerran viikkoon muualla paitsi Väli-Viirteellä, Anne muistaa.
Enimmillään – tai parhaimmillaan – Lohtajan seurakunnan päiväkerhoissa kävi toistasataa lasta. Lisäksi Anne ja Oili vetivät kunnan työntekijän kanssa esikouluryhmää sekä – vanhempien pyynnöstä – yhtenä vuonna aamukerhoja koululaisille. 
- Yhteen aikaan myös perhepäivähoidossa olevat lapset kävivät ohjaajiensa kanssa seurakunnan kerhossa  –  viisi hoitajaa ja 20 lasta  – kaikkien muiden kerholaisten lisäksi, niin olihan siinä Marinkaisten rukoushuoneellakin tuolit vähissä. 
- Enimmillään oli 63 osallistujaa seurakunnan perhekerhossa. 1990-luvulla piti miettiä, miten saadaan tila riittämään. Kerhoissa kun tarvitaan istumapaikan lisäksi kaikille askartelu- ja leikkitilaa.
- Saatoimme hyvin tietää kaikkien kylän lasten nimet. Oli mukavaa nähdä varhaisnuoriso- ja nuorisotyössä niitä perhe- ja päiväkerhoissa tapaamiani lapsia, joista oli kasvanut seurakuntanuoria, Oili Ijäs muistelee.
Kyllähän me nyt legendaarinen kirkko-Anne tunnetaan, oli lohtajalaisten rippikouluikäisten vastaus kanta-Kokkolassa asuvalle Annen samanikäiselle siskontytölle.

Voi perustellusti sanoa, että Anne ja Oili ovat kasvattaneet lähes kaikkia lohtajalaislapsia 1980-luvulta tähän päivään. 
Naisten työuran alkuaikoina perhekerhoissa käyneet lapset ovat kasvaneet jo aikuisiksi ja tuoneet omat lapsensa ja lapsenlapsensakin Annen kerhoihin ja edelleen kouluikäisinä ja rippikoululaisina Oilin leireille.
- Olen tykännyt työstäni ja pitänyt sitä hyvin arvokkaana. Saan olla onnellinen, että olen saanut syntymään suhteen seurakunnan varhaiskasvatuksen piirissä kasvaneisiin lapsiin – vaikka moni kysyi minulta alkuun, että Et kai sinä lastenohjaajaksi jää?, Anne muistelee.
- Ihmisten kohtaaminen ja pienellä paikkakunnalla perheiden ja koulun kanssa tehty yhteistyö on ollut tärkeää. Olen saanut käyttää lahjojani – niin paljon kuin sielu sietää – kun olen saanut pitää työssäni evankeliumia esillä monin tavoin lasten ja nuorten parissa, Oili Ijäs lisää.

Työkalut ja -tavat ovat vuosien saatossa muuttuneet, ja lapset vaihtuneet. 
- Lasten pitkäjänteisyys ja keskittyminen on kaventunut, elämä on muuttunut lyhyempisykliseksi, mutta Raamatun kertomukset säilyvät ja pysyvät samana, Oili Ijäs summaa.
Naiset näkevät harmillisena sen kehityksen, miten kristinuskon opetus koulussa ja kunnan varhaiskasvatuksessa on vähentynyt.
- Kaikkien lasten tulisi saada tietää, että on olemassa joku, joka kantaa heitä kämmenellään, ja myös lapsen Isää ja Äitiä, Anne sanoo.
Kasvattajat toivoisivat yhteyden seurakuntaan jatkuvan sukupolvilta toisille. 
- Aiemmin rippikoulussa kävi lähes sata prosenttia ikäluokasta, nykyisin Etelä-Suomen seurakunnissa tuo luku on vain 42 prosenttia. Kun 10–15 vuotta sitten kysyi koulun aamunavauksessa, kuinka moni on käynyt pyhäkoulussa, perhekerhossa tai seurakunnan leireillä, niin suuri osa nosti kättään. Jos ei ole tietämystä kristinuskosta, ei ole pohjaa, jolle rakentaa, Oili Ijäs tiivistää.

Raamatun kertomukset heräävät eloon

Oili Ijäs jäi eläkkeelle vuosi sitten lokakuussa. Anne Peranderin eläkepäivät alkavat juosta lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtien, jolloin tulee kuluneeksi tasan 44 vuotta siitä, kun hän aloitti työt Lohtajan seurakunnassa. Oilin vuodet saman työnantajan palveluksessa hipovat myös neljääkymmentä. 
Naisten työrupeamaan mahtuu viisi kirkkoherraa, tuhansia tutuksi tulleita lohtajalaislapsia ja -nuoria sekä lukemattomia työtunteja. 
Ikimuistoisimpia kohokohtia molempien uralla ovat olleet Lohtajan seurakunnan tuvat täyteen vetäneet  pääsiäisnäytelmät, joihin Anne ja  kerhojen lapset tekivät lavasteita. Oili käsikirjoitti pääsiäisnäytelmiä ja -vaelluksia tai muokkasi näytelmätekstin valmiista käsikirjoituksesta. Hän myös ohjasi, ja rooleissa nähtiin työntekijöitä ja vapaaehtoisia. 
- Avointen esitysten lisäksi oli useita esityksiä koululaisryhmille ja alle kouluikäisille. Joskus esityspaikkana oli kirkko ja sen ympäristö, jolloin kyliltä järjestettiin kyydit. Joskus esityksiä vietiin kirkosta kyläkouluille ja vanhusten laitoksiin, Oili muistelee. 
Korona-aikana näytelmät videoitiin – osaavia kuvaajia, editoijia ja äänittäjiä löytyi vapaaehtoisista. 
Niinä vuosina kun lapsia oli paljon, päiväkerhojen joulujuhlia pidettiin joka kylällä – niin Ala-Viirteellä, Väli-Viirteellä, Karhissa ja Marinkaisissa kuin kirkonkylälläkin. 
- Ne olivat sellaisia yhteisponnistuksia, veivät paljon aikaa, mutta ovat jääneet tärkeinä mieleen.

Kun naiset aloittivat työt Lohtajan seurakunnassa, Anne lokakuussa 1979 ja Oili kesäkuussa 1983, oli kirkkoherrana Mikko Himanka.
- Hän oli edelläkävijä ja esikuvani. Lohtajan seurakunnan kasvatustyössä toimintaa väritettiin jo tuolloin draamalla, kun erilaista luovaa ilmaisua ei kovin yleisesti muualla seurakunnissa käytetty, Oili kertoo.

Raamattuopetus on säilynyt naisten mukaan vahvana Lohtajan seurakunnan kasvatustyössä Mikko Himangan ajoista lähtien. 
- Monesti myös kirkkoherra Tuomo Jukkola toi matkoiltaan erilaista tavaraa rekvisiitaksi näytelmiin ja askarreltavaksi kerhoihin. Me kierrätimme ja hyödynsimme käytettyä tavaraa jo ennen kuin koko kierrätys-sanaa käytettiin, Anne muistelee.
- Tavaraa oli aina tulossa ja menossa, varastoon ja sieltä kerhoihin askarreltavaksi. Sitä alkoi katsella ympärilleen ja huomasi miettivänsä, että Tuostahan voisi tulla hyvä seimi, tai tuosta saisi tehtyä Jerusalemin muurit, Anne muistelee.