Uutislistaukseen

Kävellään naisille ammatteja

Leena Jämsä 

Kirkon Ulkomaanavun Naistenpankin tempaus Kävele naiselle ammatti toteutetaan Kälviän ja Lohtajan seurakunnissa syyskuun kolmen ensimmäisen viikon aikana.
Kävelylenkille voi kerätä uuden pikkuporukan, aktivoida vanhan ryhmänsä tai kävellä yksinkin. 
Lohtajalla voi osallistua myös diakoniakylätoimikuntien järjestämiin kävelytapahtumiin, joista ilmoitellaan myöhemmin seurakunnan Facebook-sivulla ja Kokkola-lehdessä. 

Kävelyporukka kokoaa keskuudessaan kolehdin, joka toimitetaan  virastoon viikolla 38. 
Lahjoituksen voi tehdä myös netin kautta osoitteessa naistenpankki.fi tai MobilePaylla (41109, KNA).
Hyväntekeväisyyskävely ei ole kielletty miehiltäkään. Osallistua voi myös muista seurakunnista.

Viime vuonna tempauksella kerättiin Suomessa 60 000 euroa, jolla hankittiin 2000 ammattia kehittyvien maiden naisille ja tytöille. Kävely tekee hyvää kaukaisille sisarille ja myös itselle.

Iloisia kävelijöitä sateisessa säässä.

Sadekaan ei haitannut kaksi vuotta sitten Kälviän kävelijöitä. Maija Göös, Leena Hankaniemi, Tanja Halmekangas, Sirkka Keskitalo, Katariina Hakkarainen-Jylhä ja Harri Jylhä laittoivat lenkkarit jalkaan ja toteuttivat naisten unelmia.  

Thu Aug 26 09:21:39 EEST 2021