Uutislistaukseen

Sytytä kynttilä rakkaille

Pyhäinpäivä muistuttaa meitä myös jälleennäkemisen toivosta ja kuoleman jälkeisestä elämästä

Hautakynttilä.

Pyhäinpäivänä muistamme edesmenneitä rakkaitamme ja viemme haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Kynttilät ja lyhdyt muodostavat hautausmaille valomeren, joka valaisee marraskuun pimeyden.

Pyhäinpäivää vietetään lauantaina 1. marraskuuta. Pyhäinpäivänä muistellaan aiempia kristittyjä sukupolvia ja kiitetään kuoleman jälkeisestä elämästä. 

Perinteinen suomalainen tapa pyhäinpäivänä on kynttilän sytytys edesmenneiden läheisten haudoille. Hautausmailla on myös muistopaikkoja, joihin voi viedä kynttilän, jos ei pääse viemään kynttilää oman läheisensä haudalle. 
Myös pyhäinpäivän jumalanpalveluksissa sytytetään muistokynttilät vuoden aikana poisnukkuneiden muistolle.
Kynttilöiden sytyttäminen symboloi toivoa ja uskoa iankaikkisuudesta, kuoleman jälkeisestä elämästä. Kynttilän liekki symbolisoi elämän valoa ja sammunut liekki kuolemaa. 
Nämä kaksi elämän peruskysymystä kohtaavat erityisesti pyhäinpäivänä. Kun elämän liekki sammuu maallisessa kuolemassa, se palaa edelleen ikuisessa elämässä Jumalan luona.

Lohtajan kirkon messussa kello 10 luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden Lohtajalle haudattujen nimet sekä sytytetään muistokynttilät. Yksi kynttilä sytytetään myös muualle haudattujen muistolle. Messun lopuksi omaiset saavat kynttilän halutessaan muistoksi. 

Thu Oct 30 09:19:11 EET 2025