Palataan nuoruusvuosiin
Äänestä suosikkiveisuasi
Rakkaalla teoksella on monta nimeä. Nuoren seurakunnan veisukirja, NSV tai Punainen laulukirja. Kirjan laulut ovat monille tuttuja jo nuoruudesta. Niitä lauletaan myös yhteislauluina ja hartauksissa. Onpa moni kappale päätynyt virsikirjaankin.
Nuoren seurakunnan veisukirjan laulut ovat monille tuttuja. Lauluja on veisattu leirinuotioilla, rippikouluissa ja seurakunnan tilaisuuksissa jo vuosikymmenten ajan.
Nyt näitä rakastettuja lauluja pääsee laulamaan yhdessä Lohtajalla, kun seurakunta järjestää kaikille avoimen veisuillan.
Lauluillan ohjelmaan voi vaikuttaa etukäteen: äänestä suosikkilaulujasi Lohtajan seurakunnan Facebook- tai Instagram-sivuilla viimeistään perjantaina 17. 10.
Ajatus illasta sai alkunsa siitä, että Nuoren seurakunnan veisukirjasta on tänä vuonna ilmestynyt uusi painos – viiden vuoden välein päivittyvä laulukirja on ollut käytössä jo vuodesta 1970.
Nuoren seurakunnan veisukirja on siis monien sukupolvien yhteinen laulukirja, ja iltaan toivotaankin mukaan kaikenikäisiä osallistujia.
Illan musiikista vastaa kanttorin sijaisuutta hoitava Suvi Lindell, ja juontajana toimii vs. kirkkoherra Tero Huuhtola-Laurén. Mukana ovat myös Risto Haverinen, Anne Jokela, Janne Jukkola, Anne Perander, Sanna Kero ja Tessa Pajunpää, jotka kertovat oman suosikkiveisunsa sekä sen merkityksestä.
Näiden laulujen lisäksi lauletaan yhdessä myös seurakuntalaisten toivekappaleet. Ilta päättyy yhteiseen iltarukoukseen, joka tarjoaa rauhoittumisen hetken.
Tilaisuudessa partiolaiset keräävät kolehdin Yhteisvastuukeräykselle, jonka tämänvuotinen kohde on nuorten tukeminen.
Keräys toteutetaan yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa, ja osa tuotosta jää paikalliseen käyttöön, osa ohjataan maailman kriisialueille. Tehdään laulamalla hyvää yhdessä!
RIIKKA PELTOLA
Nuoren seurakunnan veisut pe 24.10. klo 19
Lohtajan kirkossa
Tue Oct 07 14:42:00 EEST 2025