Uutislistaukseen

Usko kiinnostaa rippikouluikäisiä

Kirkon jäseneksi liittyneiden määrä kasvoi vuonna 2024

Nuoria virsikirjat käsissään.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vahvistettujen jäsentilastojen mukaan vuoden 2024 lopussa kirkkoon kuuluvien osuus oli 62,2 prosenttia väestöstä, mikä tarkoittaa noin  3,5 miljoonaa suomalaista. Vuotta aiemmin jäsenyysprosentti oli 63,5. 
 
Kirkon jäseneksi liittyi vuoden aikana reilut 23 000 henkilöä. Vuonna 2023 määrä oli 21 000. Kirkon jäseneksi liittyneiden määrä siis kasvoi edellisvuodelta.
Suurin liittyneiden ikäryhmä oli 30–39-vuotiaat, joita oli 30 prosenttia kaikista liittyneistä. Rippikoulun yhteydessä kirkkoon liittyi yli 1900 nuorta.
Kirkkoon liittyneissä on huomattava määrä (noin 5 400) alle 1-vuotiaita. Mikäli nimi on ilmoitettu ennen kastetoimitusta suoraan Digi- ja väestötietovirastoon, lasketaan lapset siis kastettujen sijaan kirkkoon liittyneiksi. 
 
Kirkosta erosi vuoden aikana 51 300 henkilöä. Eronneiden määrä laski edellisvuodesta, jolloin määrä oli 55 000.
Suurin kirkosta eronneiden ikäryhmä oli edellisen vuoden tapaan 20–29-vuotiaat, heitä oli 29 prosenttia eronneista. Nuoressa ikäluokassa eroaminen oli kuitenkin maltillisempaa kuin vuonna 2023, jolloin osuus oli 32 prosenttia. 
Joulukuussa 2024 kirkosta eronneiden joukossa lisääntyi yli 40- ja 50-vuotiaiden osuus, mitä selittää yleensä kirkollisveron välttäminen.
- Millenniaalien ja Z-sukupolven liikehdintä kirkkoon ja sieltä pois on pitkäaikainen ilmiö. Erityistä huomiota kiinnittää kuitenkin myös rippikouluikäisten lisääntyvä kiinnostus kristinuskoa kohtaan, mikä näkyy juuri rippikoulun yhteydessä kirkkoon liittyneiden määrän kasvuna, pohtii tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimus ja koulutus -yksiköstä.

 

Nuorten kastettujen ja kirkkoon liittyneiden joukko kasvaa vuosittain. Nuoria  innostaa kirkon yhteyteen hengellisyys, yhteisöllisyys ja merkityksellinen osallisuus. 
Vuonna 2024 rippikoulun yhteydessä kirkkoon liittyi 1 415 nuorta, joista 1 131 kastettiin. Kirkkoon liittyneiden nuorten määrä kasvoi edellisvuodesta noin viidenneksen ja kastettujen nuorten määrä noin 23 prosenttia. Rippikoulun kävi yhteensä 48 682 nuorta (14–16-vuotiaat). Nuorten rippikoululaisten määrä kasvoi 702 henkilöä. 
- Tutkimusten mukaan nuoret tekevät itsenäisesti päätöksen kasteen ottamisesta ja kirkkoon liittymisestä. Trendi osoittaa, että rippikoulu ja kirkon jäsenyys ovat merkityksellisiä nuorten elämässä. Hengellisyys, yhteisö ja mielekäs osallisuus ovat tärkeitä näille nuorille, rippikoulun ja kirkon kasvatuksen kehittämisen asiantuntija Mikko Wirtanen tiivistää.

Kaiken kaikkiaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulun kävi 49 626 henkilöä eli 646 edellisvuotta enemmän. Rippikoulussa kirkkoon liittyi 1930, joista 1415 kastettiin. Kaikkiaan rippikoulussa kastettujen määrä kasvoi 268 henkilöllä (23,4 %) ja kirkkoon liittyneiden määrä 303 henkilöllä (18,6 %). 
15-vuotiaiden rippikouluun osallistuvien osuutta koko ikäryhmästä ei ole vielä vahvistettu. Tilastokeskuksen ennakkoväkilukutietojen perusteella arvioitu osuus on noin 73 prosenttia. 
Aikuisrippikoulun (17-vuotiaat ja vanhemmat) kävi yhteensä 944 henkilöä. Rippikoulun käyneistä 515 liittyi kirkon jäseneksi, ja heistä 284 kastettiin. Aikuisrippikoulun käyneiden kokonaismäärä laski 56 henkilöllä, mutta kirkkoon liittyneiden määrä kasvoi 14 prosenttia ja kastettujen määrä 27 prosenttia. 

Teksti: Kirkon viestintä

Seurakuntaelämä on alueella virkeää

Kokkolan seurakuntayhtymän vuoden 2024 tilastot noudattavat pitkälti valtakunnallista linjaa. Kirkkoon liittyneiden määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, ja kirkosta eroaminen oli maltillisempaa.
- Seurakuntien jäsenmäärä on tasaisessa laskussa. Suurin tekijä on kirkosta eroaminen ja toiseksi suurin muuttoliike seurakunnista muualle. Myös kastettujen ja kuolleiden erotus pienentää jäsenmäärää, toteaa Kokkolan seurakuntayhtymän hallintojohtaja Anne Jokela.

Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa voidaan puhua ennätysten vuodesta, sillä tilastot paljastavat sekä positiivisia että negatiivisia ennätyksiä. Seurakunnassa kastettiin ensimmäisen kerran alle kaksisataa ihmistä, kirkkoon liittyi ennätyksellisen paljon ihmisiä, kirkosta erosi vähemmän väkeä kuin vuosiin ja seurakunnan jäsenmäärä putosi ensimmäisen kerran alle 23 000. Kirkkoherra Jouni Sirviön mukaan vielä vuonna 2018 kastettujen määrä oli yli kolmensadan, mutta sen jälkeen kasteiden määrä on vaihdellut kahden ja kolmensadan välillä. 
- Jääkö lapsia kastamatta? Saattaa olla, että kastetta pyydetään tulevaisuudessa useammin esimerkiksi rippikouluiässä. Todennäköisesti tämä heijastelee myös kristillisen kulttuurin murrosta, Sirviö aprikoi.
Kuolleiden määrässä näkyy suurten ikäluokkien ikääntyminen. Ja vaikka kirkosta eroamisia oli nyt vähemmän kuin edellisenä vuonna, silti  kirkosta eronneiden määrä murehdituttaa Sirviötä. 
- Kaiken kaikkiaan seurakuntalaisia on kuitenkin paljon, seurakuntaa arvostetaan ja siihen halutaan kuulua. Siitä iloitsemme.

Kokkolan ruotsalainen seurakunta pieneni 93 henkilöllä. Kirkkoherra Per Stenberg vertaa kirkkoon liittyneiden ja kirkosta eronneiden, kastettujen  ja kuolleiden sekä seurakuntaan muuttaneiden ja seurakunnasta muuttaneiden määriä.
- Luvut ovat tappiollisia, mutta niihin on vaikea vaikuttaa. Jäsenmäärän lasku on valitettavaa.
Kokkolan ruotsalaisessa seurakunnassa vihittiin avioliittoon vain 13 paria. 
- Lienevätkö ihmiset tulleet araksi järjestää kirkkohäitä, jos ne mielletään isoiksi ja kalliiksi. Kirkollisen vihkimisen voi kuitenkin järjestää myös yhtä pienimuotoisesti kuin siviilivihkimisenkin. 
Stenberg paljastaa, että tänä vuonna vihkiparit saavatkin seurakunnalta vihkiraamatun lisäksi pienen yllätyksen.

Kaustisen ja Ullavan seurakunnan kirkkoherra Veli-Pekka Harjun mukaan kirkkoon liittymisten ja kirkosta eroamisten suhde on pysynyt viimeisen kuuden vuoden aikana seurakunnassa samana. Kirkkoon liittyy vuosittain noin 10 ja eroaa noin 30. 
- Seurakunnan työntekijät kohtaavat vuosittain niin suuria joukkoja kuin ”pienempiä eriä”. Kaikessa yritämme pitää mielessä strategiamme pääajatuksen: Kaikki saavat tulla armoa omistamaan.

Kälviän seurakunnan kirkkoherra Jari Kolmonen panee merkille, että Kälviällä oli viime vuonna kasteita, avioliittoon vihkimisiä ja hautaan siunaamisia selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna.
- Pienissä seurakunnissa eri vuosien välille tulee helposti suuriakin eroja. Kälviällä oli kasteita kuolleiden määrään suhteutettuna kuitenkin Kokkolan seurakuntayhtymän seurakunnista eniten. 
- Jäsenmäärän väheneminen  on ollut Kälviällä viime vuosina aika tasaista. Vuonna 2024 merkittävin jäsenmäärän laskun syy oli seurakunnasta muuttaneiden suuri määrä.

Lohtajalla ei ole tapahtunut dramaattisia muutoksia.  Jäsenmäärän lasku on tasaista. Kirkkoherra Antti Lapinoja arvelee, että yksi syy on lasten hoitopaikkojen puute.
- Kun vanhemmat joutuvat kuljettamaan lapsensa hoitoon kantakaupunkiin, on helpompi muuttaa sinne koko perheellä.  Tämä varmasti vaikuttaa Lohtajan väestömäärän kehitykseen ja sitä kautta myös seurakunnan jäsenmäärään.  
- Muutoin iloitsemme siitä, että lapset kastetaan ja erityisesti siitä, että varsinkin nuoret isät ottavat seurakuntaan yhteyttä sopiakseen lapsensa kasteen.   
Lohtajalla seurakuntaelämä on virkeää ja  pienenä yksikkönä etsitään yhteistyömahdollisuuksia muiden yhtymän seurakuntien kanssa.

Halsuan seurakunnan jäsenmäärän lasku oli paljon maltillisempaa kuin kahtena aikaisempana vuonna. Kasteita oli edelleen vähemmän kuin hautauksia, ja muuttotappiota oli myös jonkin verran.  
- Seurakuntalaisten vilkas osallistuminen toimintaan ennakoi edelleen heidän hyvää sitoutumistaan omaan kotiseurakuntaansa, iloitsee kirkkoherra Juha Karhulahti
- Kuntatalouden aikaisempaa paremmat talousennusteet, muun muassa tuleva tuulivoiman rakentaminen, viittaavat myös mahdolliseen väkiluvun ja seurakunnan jäsenmäärän vakiintumiseen. 
Karhulahti painottaa, että lukuja tärkeämpää on muistaa seurakunnan tehtävä uskon ja hengellisen työn hoitajana sekä keskinäisen huolenpidon vahvistajana.

Teksti: Eija Ahokangas

Tästä linkistä pääset tutustumaan Kokkolan seurakuntayhtymän seurakuntien jäsentietoihin tarkemmin

12.2.2025 11.23