Uutiset

Uskonnollisuuden rajaaminen pois lapsen elämästä ei ole uskonnonvapautta

29.09.2016

”Lapsen oikeus valita katsomuksensa toteutuu vasta, kun hän on saanut tulla tietoiseksi katsomuksista”, toteaa Metropolia ammattikorkeakoulun varhaiskasvatuksen lehtori Sylvia Tast.

Kirkkoon liittyminen verkossa on nyt entistä nopeampaa ja helpompaa

29.09.2016

Kirkko on uudistanut Liity kirkkoon -verkkopalvelunsa. Palvelun kautta on yksinkertaista ja helppoa liittyä kirkon jäseneksi. Käyttäjä voi tunnistautua palvelussa pankkitunnuksien avulla, jolloin valtaosa tarvittavista liittyjän tiedosta saadaan suoraan väestötietojärjestelmästä.

Yhteisvastuukeräys 2017 torjuu ihmiskauppaa

28.09.2016

Ensi vuoden Yhteisvastuukeräys käynnistyy 5.2.2017. Yhteisvastuukeräyksellä torjutaan ihmiskauppaa ja tuetaan nuorten syyrialaisten pakolaisten koulutusta.

Mikkelinpäivä kutsuu perheitä kirkkoon

27.09.2016

Sunnuntaina 2.10. vietettä-vänä mikkelinpäivänä eli enkelien sunnuntaina monissa seurakunnissa järjestetään perhemessuja ja muita koko perheen tapahtumia.

New Yorkin Caruso-kilpailun voittajatenori konsertoi 25.9. Lohtajalla

19.09.2016

New Yorkissa Caruso -kilpailun voittanut sekä yleisön palkinnolla palkittu tenori Mika Nisula (s.1978) konsertoi Lohtajan kirkossa yhdessä urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa näyttävällä ohjelmalla sunnuntai-iltana 25.9.

Kirkkoherran virka haettavana Lohtajalla

16.09.2016

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on julistanut haettavaksi Lohtajan seurakunnan kirkkoherran viran ja myöntänyt Kälviän seurakunnan kirkkoherra Heikki Niemelälle virkavapauden ajalle 1.10.2016 - 31.3.2017.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 14.9.2016

14.09.2016

Yhteinen kirkkoneuvosto ehdottaa yhteisele kirkkovaltuustolle, että kirkollisveroprosentti säilytetään nykyisessä 1,7 prosentissa. Kirkkoneuvosto teki periaatepäätöksen keskusrekisterin perustamisesta.

Oma maatilkku kehitysmaan ihmiselle elinehto

14.09.2016

Valtaosa maailman köyhistä asuu maaseudulla. Oma maapala mahdollistaisi heille omavaraisen elämän ja toimeentulon, mutta noin puolella heistä ei ole käytössään lainkaan tai riittävästi maata.

Radio Deillä lisätaajuus Kokkolan keskustassa

05.09.2016

Radio Dei kuuluu nyt Kokkolassa kahdella taajuudella. Entisen taajuuden 104,3 MHz rinnalla on uusi taajuus 91,8 MHz, joka parantaa kuuluvuutta erityisesti Kokkolan keskustassa.
Kaapelitalouksissa Radio Dei kuuluu taajuudella 88,9 MHz

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 24.8.2016

24.08.2016

Juha Takalo valittiin talonmieheksi seurakuntayhtymän kiinteistöihin kanta-Kokkolaan. Kokkolan seurakuntakeskuksen toimistorakennuksen kolmas kerros ulosvuokrataan. Sisäinen vuokra otetaan käyttöön vuoden 2017 alusta.

Lähiseudun Tiekirkoista oli eniten kävijöitä Kaustisella

24.08.2016

Kokkolan seurakuntayhtymän kolmesta Tiekirkosta ovi kävi tänä kesänä tiheimmin Kaustisella.

Naistenpäivä Ohtakarissa

23.08.2016

Naistenpäivää vietetään Ohtakarissa lauantaina 3.9.

Virsivisa tuo virret tutuiksi koululaisille

22.08.2016

Kahdeksannen valtakunnallisen Virsivisan ilmoittautuminen käynnistyy syyskuussa teemalla Virsi – anna sen soida. Tapahtuma on 3.- ja 4.-luokkalaisten oma visailu, jolla tehdään virsikirjaa koululaisille tutuksi mukaansa tempaavalla tavalla laulaen, liikkuen, kuunnellen, näytellen, visualisoiden

Retki hiippakunnan lähetysjuhlille Piippolaan 3.9.

11.08.2016

Kokkolan rovastikunta järjestää linja-automatkan Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille Piippolaan lauantaina 3.9.

Seurakunta kutsuu kouluun lähtevät lapset siunattavaksi

11.08.2016

Koulun aloittaminen on lapselle iso askel kohti itsenäisyyttä ja merkittävä asia koko perheelle. Lapsi tarvitsee rohkaisua siirtyessään uuteen elämänvaiheeseen.

Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat ylitti yleisötavoitteensa

03.08.2016

Loistavassa säässä "Pakko kuulla" - teeman alla vietetty 38. juhlaviikko toi Lohtajan kirkkomusiikille uusia kuulijoita runsain mitoin.

Uusheräyksen kesäseurat Kokkolassa 29.-31.7.2016

06.07.2016

Lue koko viikonvaihteen ohjelma täältä.

Palveleva puhelin tarjoaa keskusteluapua läpi kesän

22.06.2016

Kirkon keskusteluavun kysyntä kasvaa erityisesti heinäkuussa, kun monet muut auttajatahot sulkevat ovensa lomien ajaksi.

Juhannus – ääni erämaassa

21.06.2016

Juhannus on saanut nimensä pyhimys Johannes Kastajalta. Yleensä pyhimyksille omistetut päivät ovat heidän kuolinpäiviään. Silloinhan he syntyivät uuteen, ikuiseen elämään.

Taivaalliselle tauolle Tiekirkkoon myös Kokkolan seudulla

21.06.2016

Yli 260 evankelisluterilaista ja ortodoksista kirkkoa pitää tänä kesänä ovensa auki Tiekirkkona.

Konsertti Lohtajalla Ylivieskan uuden kirkon hyväksi

17.06.2016

Konsertti toteutuu pitkälle ”lohtolaislähtöisin” voimin. Esiintyjinä ovat Teija Siirtola, Eeva Korhonen, Hannu Niemelä sekä Tapio ja Tuomo Hirvi.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 15.6.2016

15.06.2016

Kokous palautti uudelleenvalmisteluun Kokkolan seurakuntakeskuksen tilantarveselvityksen ja antoi tiedotustyöryhmälle uudelleen valmisteltavaksi aloitteen Virtuaalikirkon aloittamisesta.

Seurakuntaretki Viroon syyskuussa

15.06.2016

Seurakuntaretkellä tutustutaan nimikkolähetti Kirsi Vimparin työhön.

Lähde juhlamatkalle Viteleen elokuussa

15.06.2016

Kokkolan rovastikunnan Aunus-työ Vitelessä täyttää 25 vuotta. Juhlaa vietetään Vitelessä, jonne tehdään ryhmämatka 19.–22.8.2016.

Seurakuntien nettisivut saivat uuden ja raikkaan ilmeen

07.06.2016

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen viiden seurakunnan uudet nettisivut on avattu.

Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksiä 2.6.2016

02.06.2016

Maksetut Viulut groovaa hengellisesti

01.06.2016

Maksetut Viulut on yhtye, joka soittaa ja sovittaa hengellisiä klassikoita groove folk -tyylillä. Yhtyeessä soittavat ja laulavat Henna-Maria Harju, Elina Grekula, Ossi Mäki-Reini, Samuel Lindell, Neea Lamminmäki sekä Sirpa Luoma.

Luomakunnan sunnuntai - luomistyön huipentumana ihminen

26.05.2016

Luomakunnan sunnuntaina kiitetään ja muistetaan Jumalan jatkuvaa luomistyötä. Jumala on sanallaan luonut kaiken olevaisen ja ylläpitää sitä. Hän on antanut ihmiselle vastuun luomakunnan huolenpidosta.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 24.5.2016

24.05.2016

Kirkkoneuvosto asetti leirikeskustyöryhmän selvittämään, mikä kokonaistaloudellisesti edullisin tapa järjestää Kokkolan seurakuntayhtymän leiritoiminta.

Hiippakunnan lähetysjuhlaa Piippolassa valmistellaan yhteistyönä

24.05.2016

Syyskuun 2.–4. päivä järjestettävät Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat näkyvät jo Piippolan katukuvassa lähetysjuhlien banderolli-mainoksen muodossa.