Viikon sana

 

TYÖ

Kun Jumala katsoi kättensä töitä, kaikki oli hyvää.

Paratiisin lankeemuksesta lähtien synti on tehnyt työtä ihmisessä. Se on vastoin Jumalan hyvää työtä, tahtoa ja lahjaa. Parhaimmatkaan omat työmme eivät voi pelastaa meitä synnistä ja sen palkasta, kuolemasta.

Ainoa turva on Kristuksen työ. Jumalan Poika tuli maailmaan särkemään paholaisen työt. Isän tahdon täyttäminen vei Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan. Hänen rakkautensa riitti loppuun asti. Vapahtajan työ oli antaa täysi uhri syyllisten puolesta. Kolmantena päivänä hän sai työnsä päätökseen.

Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus voitti synnin ja kuoleman vallan. Opetuslapsilleen hän jätti tehtävän saarnata parannusta ja ilosanomaa syntien an- teeksiantamuksesta hänen sovintotyönsä tähden. Tämä tehtävä ja lahja on yhä turvattoman maailman keskellä.

Kristuksen työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan.
Jumalan valtakunnan hyvä sanoma kutsuu synnin luvallisuudesta ja omista töistä Kristuksen sovintotyön osallisuuteen, rauhaan ja vapauteen.

 

Elias Majuri
seurakuntapastori
Kokkolan suomalainen
seurakunta
elias.majuri (at) evl.fi

Sunnuntai 29.3.
Luukas 13:31-35


Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.”
Mutta hän vastasi:
”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani - eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.
Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”