Piirroskuva Pyhäseikkailu-kirjeitä kirjoittavasta Pietusta.

Joulukuun kirje

Hei

Taisin kertoa, että kummienoni Tuomaksen ja Leenan perheeseen syntyi loppukesällä tyttö. Saimme uuden serkun ja Mirjami pääsi kummiksi. Mirjami on tosi ylpeä tästä ja hänellä on Aava Rebekan kuva huoneensa seinällä.
Vaari sanoi, että kuva seinällä muistuttaa rukoilemaan kummilapsensa puolesta. Vaarilla, ja mummilla ja ukilla myös, on kaikkien lastensa ja lastenlastensa kuvat seinällä.

Nyt Mirjami virkkaa jotain vaaleanpunaista mekkoa joululahjaksi Aavalle. Aikuiset saavat vain vähän joululahjoja, sillä äidin puolen sukulaiset arpoivat, kenelle kukin laittaa oman lahjansa. Jokainen saa ja antaa vain yhden lahjan. Tosi tylsää! Onneksi näin ei tehty lasten kohdalla. Minä ainakin odotan paljon lahjoja. Ja onhan niitä mukava myös antaa.

Vähän pahalta näyttää, voimmeko tänä jouluna kokoontua koko suvun voimin koronarajoitusten takia! Esitämme aina yhdessä jouluevankeliumin ja nyt Aava-vauva saa olla Jeesus-lapsena. Isä haluaisi olla lammas ja Iisakki susi. En tosin ole ennen kuullut susista jouluevankeliumissa. Minä olisin paimen, sillä olen siinä roolissa myös seurakunnan musakerhon joulunäytelmässä. 

Olemme tehneet musakerhossa nyt siis näytelmää. Se videoidaan ja laitetaan seurakunnan YouTube-kanavalle ja sitten sitä voi katsoa kuka vaan. Sitä näytetään myös jossain ryhmissä tai piireissä kun niihin ei voi mennä nyt korona-aikana isolla porukalla vierailemaan. Soitamme bändinä myös taustalle musiikkia. Minä olen rumpali kuten yleensäkin. 

Annu-ohjaaja kertoi, että paimenet olivat Jeesuksen syntymän aikoina isännän palveluksessa olevia köyhiä työläisiä. He eivät esimerkiksi kelvanneet todistajiksi, vaikka olisivat olleet paikalla näkemässä jotain vilpillistä tai rikollista. Paimenten sanoja ei uskottu eikä niille annettu arvoa. 

Sampo ja Perttu ovat myös paimenia ja yritämme myydä torilla villoja. Paikalle tulee isäntä, jota Jösse esittää. Hän väittää villojen olevan häneltä varastettuja. Jos paimenet myyvät villoja, niin tavara on varastettua, sillä paimenet eivät itse omista lampaita. Isäntä potkaisee köyhää miestä esittävän Aapon ainutta aasia. Me paimenet yritämme kertoa tästä eteenpäin, mutta meidän puheitamme ei uskota.

Sitten isäntä määrää paimenet kedolle huolehtimaan lammaslaumasta. Äkkiä eteemme ilmestyy enkeli, joka kertoo räppäämällä Jeesuksen syntymästä. Me kaadumme säikähdyksestä maahan. Harjoittelimme oikein komeita kaatumisia, mutta Annun mielestä vähempikin riitti. 

Enkelin hävittyä näkyvistä paimenet alkavat kertoa enkelinäystä, jota he luulevat uneksi. Minulle tuli mieleen se viime kirjeessä kertomani luolauni ja rupesin kuiskimaan sitä pojille. Annu uhkasi siirtää minut lampaaksi, jos en pysy asiassa.  Lupasin ryhdistäytyä. Oikeasti näytelmässä paimenet huomaavat, etteivät ihmiset voi nähdä yhtä aikaa samanlaista unta ja ymmärtävät enkelin ilmestyneen heille. 

Lopuksi me paimenet juoksemme kilpaa etsimään Jeesus-lasta. Me kilpailimme tosissamme. Minä kompastuin viittaani ja romahdin seimen päälle, mutta voitin. Komea kaatuminen! (Haluaisin, että tämä jäisi videolle.) Onneksi näytelmässä ei ole oikeaa vauvaa! Täytyy sitten kotona jouluna varoa, ettei Aava vain loukkaa. 

Ajattele, Jumala valitsi nämä paimenet, kaikkein vähäisimmät ihmiset, kuulemaan ensimmäisenä Jeesuksen syntymästä. Jouluevankeliumi on täynnä Jumalan yllätyksiä. Ja on kiva tuottaa toisille iloa tuolla näytelmällä. Meilläkin on ollut hauskaa.
  
Iloista joulun odotusta (ja paljon lahjoja), toivoo Pietu

Vanhemmille

Enkelit ja paimenet.

Kristilliseen jouluperinteeseen kuuluvat erottamattomana osana sekä enkelit että paimenet. Molemmat mainitaan jouluevankeliumissa Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa.

Raamatussa puhutaan enkeleistä luotuina ja ”taivaallisina olentoina”. Nimeltä mainitaan enkelit Gabriel ja Miikael. Enkelit auttavat ihmisiä monella tavalla: he näyttävät meille tietä, lohduttavat alakuloisuudessa, suojelevat vaaroissa ja johdattavat ulos vaikeuksista. Raamatun mukaan kukaan ihminen ei muutu kuolemansa jälkeen enkeliksi.

Paimenella on ollut keskeinen sija Israelin historiassa. Monet tuntemamme Raamatun merkkihenkilöt, kuten Mooses ja Daavid,olivat alkujaan paimenia.  Hyvällä paimenella oli tiettyjä ominaisuuksia, kuten voima, epäitsekkyys ja uskollisuus. 

"Palkkapaimenet olivat isännän palkollisia eli he eivät omistaneet laumaa. Nämä paimenet olivat halveksittuja, sillä he eivät pystyneet noudattamaan sapattisäädöksiä. He olivat yötyöläisiä ja he työskentelivät jopa pyhäpäivänä, sapattina. Paimenia pidettiin niin epäluotettavina, etteivät he kelvanneet todistajiksi riita-asioissa. Jumala valitsi kuitenkin paimenet kuulemaan ensimmäisenä joulun ilosanoman.  Evankeliumi kuuluu siis kaikille, ei vain onnistuneille ja arvostetuille ihmisille, vaan kaikkein vähäisimmillekin." 

Pyhäseikkailu-tehtävät

Joulukuun Pyhäseikkailu-tehtävät löytyvät pdf-liitteestä, joka ei ole saavutettava.