Tervetuloa toimintaan mukaan!
Olet sydämellisesti tervetullut mukaan jumalanpalveluksiin ja muihin seurakuntamme yhteisiin tapahtumiin ja toimintoihin.
Kotonakin voit olla aktiivinen seurakuntalainen. Voit rukoilla. Tiedän, että joskus on vaikea rukoilla. Etenkin silloin, kun ei kyennyt elämään niin kuin olisi pitänyt. Hävettääkin. Ajattelemme, että on ensin tehtävä itsensä Jumalalle kelpaavaksi.
Ja kun lähden parantelemaan itseäni, saatan ajatella, että katumukseni voisi tuoda avun. Tuntuu, että kun olen tarpeeksi kauan katunut, olen hyvittänyt pahan tekoni. Katumus ei kutenkaan pelasta ketään. Eikä mikään muukaan ihmisen teko.
Anteeksianto perustuu yksin Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemukseen. Edelleenkin pitää Kalliin hunajanpisara -kirjan totuus paikkansa: "Kun synnintunto on herännyt, varo, ettet sitä rauhoita muulla kuin Kristuksen verellä."
Pyydämme Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen siunausta elämäämme!
Tuomo Jukkola
kirkkoherra




