Diakonia

Diakoniatyö on kristilliseen rakkauteen pohjautuvaa rinnalla kulkemista elämän eri tilanteissa, niin suruissa kuin iloissakin.

Diakoniatyö on rohkaisua jaksamaan, toivon etsimistä, huolien
jakamista. Diakoniatyö tarjoaa sielunhoitoa ja hengellistä, henkistä ja taloudellista tukea hädässä oleville. Pyrkimyksenä on ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen.

Diakoniatyön keskeistä toimintaa ovat:
- vastaanotto
- kotikäynnit
- laitosvierailut
- syntymäpäivätervehdykset
- kerhot ja piirit mm. kehitysvammaisille, varttuneelle väelle ja yksinäisille miehille
- sururyhmä läheisensä menettäneille
- vertaistuki mielenterveys- ja päihdeasiakkaille sekä omaishoitajille

Lisäksi järjestetään retkiä, leiripäiviä, kirkkopyhiä, myyjäisiä ja tempauksia. Osa erityisryhmien toiminnasta on rovastikunnallista ja naapuriseurakuntien kanssa yhteistä. Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä järjestetään monipuolista toimintaa ja yhdessä jakamista!

Viranhaltijan lisäksi työtä tekee runsas vapaaehtoisten joukko, kuten aktiiviset diakoniakylätoimikunnat kuudella kylällä. Tule mukaan - diakonia on jokaisen seurakuntalaisen perustehtävä!

 

Ulla-Maija Karvonen
Ulla-Maija Karvonen
Diakoni
Puh. 050 3147 393
  • Lohtaja - Diakoniatyö

 

Diakoniatoimisto:
Seurakuntakodilla kirkon vieressä
Lohtajan Kirkkotie 2 A,
Avoinna: ti ja ke klo 9-11

Vastaanotto Marinkaisten rukoushuoneella, Vanha Rantatie 38, tarvittaessa. Ajasta tiedotetaan kirkollisissa ilmoituksissa Kokkola-lehdessä sekä tapahtumakalenterissa .

Palveleva puhelin

Palveleva netti

Perheasiain neuvottelukeskus